
Kuulostaako ylläoleva tutulta? Vastaus tähän kysymykseen on, että jäitä hattuun!
Ummetus ja rikkonaiset yöt ovat usein merkki siitä, että vauvan vatsa ei vielä kestä sitä määrää kiinteitä, mitä hänelle tällä hetkellä tarjotaan ja olisi aika ottaa hiukan takapakkia tai ainakin jarrutella hiukan.
Usein kuulee sanottavan, että “vauvalla täytyisi olla jo viisi ateriaa päivässä” ja tämä voi aiheuttaa paineita vanhemmalle siitä, että kiinteitä täytyisi syöttää kovalla tahdilla.
Mutta on ensinnäkin hyvin yleistä, että viiden aterian mahduttaminen päivärytmiin on todella haastavaa. Onneksi ei tarvitsekaan. Lisäksi tämän ikäisen ateria voi olla hyvin pieni. Imetyksen päälle ruokalusikallinen, pari tai vaikka se desikin. Mutta jos ajatellaan, että vauva söisi päivässä viisi kertaa tuon desin, se tekisi puoli litraa kiinteitä päivässä. Siihen kun lasketaan päälle maidot, niin määrä onkin melko suuri.
On hyvä muistaa, että nestemäisestä ravinnosta kiinteään ravintoon totuttelu on iso muutos. Se on iso muutos vauvan oraaliselle kehitykselle sekä iso muutos vauvan suolistolle, joka on hyvin herkkä. Se usein aiheuttaa myös enemmän rikkonaisuutta yöuniin.
Miten tuota tilannetta sitten käytännössä lähdetään purkamaan? Yksinkertaisesti: enemmän nestettä, vähemmän kiinteitä. Noin 10-kuiseksi saakka ruokailuissa voi yleensä edetä siinä järjestyksessä, että ensin imetys, sitten kiinteät. Ruoan kanssa kannattaa tarjota vettä. Myös leikin lomassa on ok ottaa joskus vesihörppy. Hyviä vatsan pehmentäjiä ovat avocado, ruusunmarja, päärynä sekä kesäkurpitsa ja luumu.
Jos tuntuu, että kaipaisit lisää tietoa kiinteiden aloituksesta, tunnet epävarmuutta niistä, kaipaat selkeyttä ohjeviidakkoon, niin verkkokaupassamme on Imetyksestä kiinteisiin webinaaritallenne, jossa on puolituntinen pieni infopaketti kiinteistä. Webinaarin suurin anti on saamamme palautteen mukaan mielenrauha, jonka siitä sai! Tallenne sopii parhaiten ostettavaksi siinä vaiheessa, kun kiinteiden aloitus alkaa mietityttää tai olla ajankohtaista.
Lopussa on myös kyselyosio, jossa osallistuneiden kysymyksiin vastataan.
